Tutkin miten Raisio Oyj mainostaa itseään ja tuotteitansa
tällä hetkellä yleisesti. Raisio mainostaa tuotteitaan esimerkiksi
televisiossa ja kadunvarsimainoksissa.
Raisio ei markkinoi itse yritystä vaan erillisiä tuotemerkkejä. Mainokset eivät
ole yhteneväisiä vaan suunniteltu aina tiettyä tuotemerkkiä varten. Etsiessäni
mainoksia törmäsin siihen että Raisio Oyj:llä on oma youtube - tili. Raision
youtube sivuilla on muun muassa yrityksen vuosikertomus videon muodossa. Kuitenkaan
tuotemerkeistä olemassa olevia televisiomainoksia ei tältä sivulta löytynyt.
Se että mainoksissa ei tuoda esille yhteneväisyyttä johtaa
siihen että yleisessä tiedossa ei ole mitkä kaikki tuotteet kuuluvat saman
yrityksen alle.
Elovenasta löytyy useita tv mainoksia. Mainoksissa
mainostetaan puuroa, välipalapatukoita ja välipala juomia. Elovena valittiin
tänä vuonna vuoden brändin rakentajaksi. Elovenalla vaikuttaisikin olevan
Raision tuotteista vahvin brändi ja sitä myös mainostetaan runsaasti. Mainoksissa
toistuu aina sama, vaalea elovena neito on kaikille tuttu vaikka hieman vuosien
varrella muuttunut. Samaa hahmoa on käytetty vuodesta 1925 asti. Elovenalla on
myös omat Facebook sivut, jotka toimivat osaltansa mainoksena, sivuilta löytyy
kilpailuja, ruokaohjeita ja mainoksia.
Sunnuntain tuotteita markkinoidaan myös melko hyvin, mutta
yleensä ei mainosteta itse tuotteita vaan sitä mitä tuotteilla voi saada
aikaan, kuten pullaa. Tällä keinoin luodaan lämpimiä ja herkullisia mielikuvia
sen sijaan että mainostettaisiin esimerkiksi pelkkiä jauhoja. Sunnuntailla
useita leivontablogeja joissa käytetään sunnuntain tuotteita. Kun ihmiset
etsivät leivontaohjeita he törmäävät helpolla tämän kaltaisiin sivuihin ja
siten saattavat valita kaupasta nimenomaan sunnuntain tuotteita. Myös
sunnuntailla on omat Facebook sivut, sivut sisältävät reseptejä ja
leivontavideoita.
Tässä pulla ohje ja yksi mainosvideo
Benecolista löysin yhden tv mainoksen ja useita muita mainoksia. Benecolia markkinoidaan sillä että se on terveellistä, tutkittua, tehokasta ja suomalaista. Benecolilla ei ole suomenkielisiä Facebook sivuja.
Alla olevasta osoitteesta löytyy benecolin tv mainos
http://www.benecol.fi/benecol/mainokset
Nalle tuotteista en löytänyt mitään mainoksia, tämä tosin
johtuu ehkä siitä etten vain löytänyt oikeaa hakusanaa netistä etsiessäni. En
myöskään löytänyt facebook sivuja.
Torinosta ja Provenasta en löytänyt tv mainoksia tai
muitakaan mainoksia.
#Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti