torstai 31. lokakuuta 2013

Personas ja Service Safari Nalle-tuotteista

Service Safari

Kävin tässä eräänä päivänä eräässä turkulaisessa hypermarketissa katsastamassa Nalle-tuotevalikoimaa. 

Kaupan "suurimot ja hiutaleet"-hyllystä löytyi suuri määrä Nallen tuotteita helposti. Hyllyä hallitsivat Nalle- ja Elovena-tuotteet. Nallen tuotteita oli sijoiteltu eri puolille hyllyä "aihepiirin mukaan" eli esim. mannasuurimot yhdessä reunassa, kaura- ja ruishiutaleet toisessa. Erilaisia tuoteperheeseen kuuluvia tuotteita oli yli 10 (mm. Kunto Kaura, Pikakaurahiutale sekä Manna-tuotteet)

Kuvat: Raisio
Kaupan "murot ja myslit"-hyllystä löytyi pienen hakemisen jälkeen Nallen Muromyslit. Löytämistä hankaloitti se, että tuote oli yksittäisen Nalle-tuote kyseisellä hyllyllä ja ne olivat hieman syvemmällä hyllyssä.

8- ja 12-kk ikäisille lapsille suunnattuja tuotteita en löytänyt "suurimot ja hiutaleet"-hyllystä enkä myöskään "lasten ruoat"-hyllystä, jossa oli muita samantyyppisiä, eri valmistajien tuotteita. Hyllyssä oli muutamia tyhjiä kohtia, mutta mielestäni mikään niistä ei ollut merkitty Nalle-tuotteille. Tämä oli mielestäni aika kummallista ottaen huomioon Nalle-tuotteiden määrän muissa tuoteryhmissä, mutta voi olla että asiaan on järkeväkin selitys.

Nallen kaurajuomia en etsinyt kyseistä kaupasta.

Personas

Nyt käsittelyn kohteena siis Personas-työkalu, jonka avulla määritellään yrityksen/ palvelun/ tuotteen yms. kohderyhmä, minkä selvittäminen helpottaa esimerkiksi markkinoinnin suuntaamista ja tuotteiden kehittämistä.

Tein seuraavanlaisen yhteenvedon Nalle-tuotteiden valmistusajoista/ -tekniikoista:


1 min - Minuuttivelli, Pikakaurahiutaleet

3 min - Täysyvähiutaleet, Riisihiutaleet, Kunto Kaura, Kaura & Ruis
5 min - Mannasuurimo
7 min - Tumma ja Suklaa Mannasuurimo

8 kk -tuotteet: annospussit, valmistus mikrossa, lisää vain kylmä vesi

12 kk -tuotteet: annospussit, lisää vain kuuma vesi tai maito

Kaurajuomat: käyttövalmiita, sopivat myös makeisiin jälkiruokiin



Kaikki Nalle-tuotteet on helppo ja nopea valmistaa, ne eivät vaadi monimutkaisia valmistustekniikoita tai vie aikaa. Lisäksi vauvoille suunnatut tuotteet on pakattu annospusseihin, jolloin niiden käyttö on entistä nopeampaa ja helpompaa. Näiden päätelmien perusteella yksi Nalle-tuotteiden käytäjäryhmä on lapsiperheet, joissa halutaan valmistaa nopeasti ja helposti puurot ja vellit lapsille. Vauvojen ruoat on myös helppo ottaa mukaan, sillä pussin lisäksi tarvitaan vain vettä ja saadaan tuoretta puuroa. Lisäksi tuotteita on suuri valikoima, joten perheellä on valinnanvaraa puurojen maun suhteen. Myös tuoteperheen nallelogo vedonnee lapsiin ja lapsenmielisiin.


Tuotteet sopivat lapsiperheiden lisäksi myös muille, jotka haluavat valmistaa puuronsa nopeasti. Tuotteista löytyy mm. Kunto Kaura, joka ainakin omaan korvaan kuulostaa aikuiselle (kenties urheilevalle) nimetyltä tuotteelta, toki paketissa on täysjyväkauraa ja runsaskuituisia vehnäleseitä, joten se sopii myös lapsille, mutta tuotteen nimi vedonnee paremmin aikuisiin.

Kaurajuomat (vanilja ja suklaa) sopivat maitoallergikoille. Tuoteselosteesta päätellen tuotteet ovat makeita, joten ne tuskin sopivat janojuomaksi, mutta niiden kerrottiin sopivan hyvin makeisiin jälkiruokiin. 


Täysjyvämuromyslit on suunnattu myös koko perheelle, joten niidenkin kohderyhmä on hyvin laaja. Joskin nallelogo paketin kyljessä saattaa vedota paremmin lapsiperheisiin.

Yleisesti ottaen sanoisin, että pääasiallisesti Nalle-tuotteet on varmasti suunnattu eri ikäisiä lapsia omaaville perheille, mutta myös kuka tahansa puuronnälkäinen voisi hyllystä napata ostoskoriinsa Nallen tuotteen.


Lisäksi Nalle-tuotteiden internet-sivut ovat osoitteessa: http://www.lastennalle.fi/tuotteet.html mikä myös omalta osaltaan viittaa siihen, että tuotteet on pääasiallisesti suunnattu lapsiperheille, mutta ne on myös samalla suunnattu koko perheelle.


#Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti