tiistai 12. marraskuuta 2013

Brändi kulmahuoneeseen!

Mäkinen, M.,Kahri, A & T. 2010. Brändi kulmahuoneeseen. Helsinki: WSOY.

Kirjan nimi herätti aluksi vähän kysymyksiä... 
Mut osottautui hyväksi !


Suomessa brändi ja brändin rakentaminen on monissa yrityksissä sekametelisoppa, koska.. 

"Tahtoa brändiasioihin ei ole löytynyt, koska ei ole ollut pakko. Tähän asti on pärjätty hyvin mm. teknologisin innovaatioin. Monen suomalaisen yritysjohtajan mielestä markkina-asema vahvistuu ja menestystä seuraa, kun tuotekehitykseen panostetaan riittävästi. Vaikka brändin ydin onkin aina hyvä tuote tai palvelu, asiakas on enemmän kiinnostunut siitä hyödystä tai ratkaisusta, mitä tuote tai palvelu tuo, kuin siitä miten hyvä tuote tai palvelu oikeasti on. Yritysjohdon pitää ymmärtää brändistä, että tuotteen tai palvelun täytyy olla erinomainen, mutta kohderyhmälle pitää kertoa siitä muutakin kuin faktat."


Keskeisiä käsitteitä:

Tavoitemielikuva tarkoittaa kuvausta niistä asioista, joilla yritys haluaa erottautua kilpailijoistaan valitsemalleen kohderyhmälle relevantilla tavalla. Se kuvaa yrityksen tavoitetilan oman brändinsä sisällöksi.

Brändi on kaikkien niiden mielikuvien ja tietojen summa, joita ihmisellä on jostain asiasta. Asia voi olla tuote, palvelu, yritys, ihminen, puolue, valtio, tapahtuma jne. Brändi on aina totta, vaikka se ei olisikaan yrityksen tahtotilan mukainen.

Brändin rakentaminen on työtä, jota yrityksen kaikissa osissa tehdään, jotta valitun kohderyhmän mielessä oleva brändi vastaisi mahdollisimman paljon yrityksen valitsemaa tavoitemielikuvaa

Brändistrategian avulla mietitään, montako brändiä ja millaisia brändejä yritys tarvitsee saavuttaakseen liiketoiminnan tavoitteet. 

Brändihierarkia on malli, joka määrittelee yritysbrändin ja tuotebrändien välisiä suhteita

Brändiportfolio eli brändisalkku kertoo, mitkä ovat yrityksen omistavat brändit

Brändin suunnitelma on yksittäisen brändin liiketoimintasuunnitelma


Muita muistiinpanoja:

  • Brändin merkittävin tehtävä on auttaa yritystä kasvamaan kannattavasti ja sen merkitys korostuu etenkin tiukasti kilpailuilla markkinoilla
  • Monissa tuoteryhmissä markkinoilla olevat tuotteet eivät eroa tuoteominaisuuksiltaan, mutta brändit eroavat
  • Brändin rakentamisen tärkeimmät syyt:
    • kilpailu kiristyy, 
    • rahaa on niukasti
    • ympäristö digitalisoituu.
  • Brändi on yritysjohdon näkökulmasta tärkeä: 
    • hyvä brändi saa paremman hinnan tai volyymietua
    • hyvä brändi suojaa yritystä vaikeuksissa
    • hyvä brändi säästää kustannuksia
    • hyvä brändi auttaa rekrytoimaan parhaat ihmiset
  • Hyvä brändistrategia säästää kustannuksia
  • Brändi on subjektiivinen käsitys ja jokaisen henkilön mielikuva on tämän oma totuus. 


Yrityksen toiminnan ohjaaminen            Markkinointi
missio ja visio                                                tavoitemielikuva  
päämäärät ja tavoitteet                                 markkinointistrategia                  
yrityksen strategia                                  +     vuosisuunnitelma                
toimintasuunnitelmat                                      markkinointiviestintä 
                                     
= Brändin rakentaminen                       



Brändihierarkia on siis tapa strukturoida yritysbrändin ja tuotebrändien välistä suhdetta. Yrityksen brändiportfoliota voidaan käsitellä kolmen perusmallin kautta:
  • Yhden monoliittisen brändin malli
  • Yritysbrändin tukema(t) tuotebrändi(t)
  • Erillisten tuotebrändien malli
    • Jokainen tuotebrändi esiintyy omana kokonaisuutenaan ja pyrkii valtaamaan markkina-asemansa itsenäisesti.Yrityksellä on suuri määrä tunnettuja brändituotteita, mutta näiden tuotteiden takana oleva yritys on vieras
      • Raisio !!



#Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti